No, sattuihan se eteen. Vihainen pesä. Todella vihainen. Ensimmäiset kopsautukset visiiriin jo tarhalle tullessa. Se kuuluisa Pohjolan Tumman italialainen risteymä f2-polvessa. Iso pesä kahdella LG-laatikolla. Visiiri peittyy pesää tutkaillessa muutamasta tuhannesta vittuuntuneesta pörriäisestä. Korvissa ei kuulu muuta kuin surinaa. Jos eivät pääse suoraan pistämään, niin heruttavat myrkkyä takaosan rauhasistaan ja painavat siivillään visiirin läpi silmille.
Pohjolan Tummat puhdasrotuisina ollessaan - Aimo Nurmisen kantaa - edelleen säyseimmät pesät, mitä minulla on tähän ollessa ollut. Paljain käsin hoidettavia. Nyt ei enää hoidettavia edes savun kanssa. Hetken mietintä, jotta emo vaihtoon, mutta mitenkä sen tuosta raivopäisestä massasta etsii... Ylälaatikko kannen kanssa kantoon, n. 15 m päähän, kopistellaan ja ...juostaan. ...Odotellaan, että raivokkaimmat lentomehiläiset palaa kotisijoilleen. Okei, nyt laatikossa rauhallisempia pesämehiläisiä, ja tutkiminen onnistuu. Jaa, emo ei ole täällä. Toistetaan sama alemmalle laatikolle savun kanssa, ja kansi laatikon päälle. Kopistelu, juoksu... odotus. Siellä ne nyt pörrää tyhjän pesäpohjan kohdalla. Jospa veisin niille sinne edes tyhjän laatikon. Emo löytyi alemmasta laatikosta ja henki pois. Uusi emo savutusten jälkeen tilalle. Vihaisia lentomehiläisiä ei enää sikiöosastossa ollut, ja emonvaihto onnistui. Pesä rauhoittui. Vihaiset lentomehiläiset jakaantuivat ilmeisesti muihin pesiin. Tarhan muiden pesien emoilla ilmeisesti parempi feromonituotanto, sillä koko tarha tuntui rauhoittuneen toimenpiteen jälkeen.
Täyttä höpöjuttua, että Tummat eivät pärjäisi meden keruussa muille roduille. Aimolla parhaimmat pesät taisi kerätä 180 kg:n satoja hyvinä vuosina. Itselläkin ne keräsi vertailutarhalla italialaista paremmin: 50 kg vs. 30 kg (karuhko puolukkakangas). Olisivat vaan alunpitäenkin pitäytyneet tässä pohjoismaisessa rodussa, ja jalostaneet sitä eteenpäin. Nyt italialaisilla harrastavat käytännössä tekevät tyhjäksi rodun säilyttämisen pyrkimyksiä. Ja tähän nyt ainakin toistaiseksi päättyi oma korteni Pohjolan Tumman suojelussa. Ei noin vihaisia kannata pitää elinkeinotoiminnassa eikä harrastuksenakaan, jollei sitten karhujen karkoitus ole päätoimi.
Buckfastin risteymät tähän yleisimpää - linguistica - rotuun pysyvät tiettävästi lauhkeina, ja varroa kestävään mehiläiseen tarkoitus koko tarhaus siirtää jokatapauksessa. Varroaa vastustavan geenistön risteyttäminen Pohjolan Tummaan voisi olla tulevaisuudessa ihan mielenkiintoinen projekti. Muuten on mielestäni aiheellinen pitkän aikajänteen kysymys: "Onko järkevää tekohengittää sellaista mehiläistä, joka tulee vääjäämättä kuolemaan ilman tekohengitystä? Ts. ei tule koskaan elämään omillaan?" Punkkitorjunnat ovat ne happiletkut. Tummilla mehiläisillä on sikäli toivoakin, jotta punkkia vastustavia kantoja on jo olemassa. Vaan onko tällöin järkeä pysytellä rotupuhtaudessa, vai mehiläisen hengissäpysymisessä...? Esim. Terjen Mellifera Mellifera -kannassa lie myös jo buckfastia: https://www.elgon.es/diary/?p=416587
Moi!
Eri roduilla on hieman toisistaan poikkeava keruutapa, ja Pohjolan Tumma kerää tiettävästi hyvin laajoissa yksikukka-kasvustoissa. Siten lopputulos riippuu myös tutkimusasetelmasta. Norjassa kuulemma käytetään vain ja ainoastaan a.m.melliferaa kanervahunajan keruussa. Jos olisi rinnastaa Aimon mehiläinen ja parhaat italialaiset kannat karun puolukkakankaan maastoihin, niin todennäköisesti Aimon kanta voittaisi edelleen. Syinä siihen, jotta italialaisen suuri munintateho kääntyy keruutuloksessa negatiiviseksi tekijäksi - lihapesäksi. Karu maasto ei suosi suurta pesäkokoa. Syy, miksi Pohjolan Tumma voi olla selvästi tuottoisampi, ei liity vain keruuvietin jalostukseen, vaan rodun ominaispiirteitä suosivaan ympäristöön. A.m.mellifera on oppinut paitsi keräämään, niin myös käyttämään varpukasvien mettä ravinnokseen. Ts. siinä, missä italialainen saa vatsurin keräämästään hunajasta talviruuassa, niin Pohjolan Tummalla ei mitään oireita. Itä-Suomessa ja Kainuussa näitä karuja kankaita riittää. Mutta... varmasti on…
Hyviä havaintoja, olisi ehkä kannattanut kasvattaa se F3 sukupolvi, jolloin ehkä olisi rauhoittunut. Suomessa (ja muualla) on tehty tutkimuksia eri rotujen välillä ja usein a.m.m häviää, eli ei se ihan höpöjuttuja ole. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon mihin vertaa ja Aimon kanta ole hyvin jalostettu, kun taas Suomen italialaisissa on paljon vaihtelua. Terje Reinertsenin mehiläiset eivät ole a.m.mellifera vaan ovan pohjimmiltaan buckfasteja (ja elgoneita) jotka ovat pariutuneet vapaasti paikallisten kantojen kanssa jotka ovat mm. pohjolan tummia ja kraineja. T. Sigurd